Kuningatarhyytelö - ravinnerikas luonnontuote

Kuningatarhyytelö - ravinnerikas luonnontuote

Kuningatarhyytelö, joka tunnetaan myös royal jellynä, emomaitona ja gelée royalena, on nimensä mukaisesti superfoodien aatelia. Se ei ole saanut titteliä trendien saattelemana tai muutoinkaan heppoisin perustein, vaan kyseessä on todella huikea luonnon taidonnäyte ja ominaisuudet perustuvat faktoihin.

Kuningatarhyytelöä on kautta aikojen pidetty nuoruuden ja kauneuden lähteenä ja sitä käytetäänkin maailmalla paljon kosmetiikassa. Tämä on kuitenkin vain osatotuus, sillä kuningatarhyytelöstä on paljon muutakin iloa.

Mitä on kuningatarhyytelö?

Kuningatarhyytelö on mehiläispesän ravintorikas aarre, jonka avulla kuningatarmehiläinen kasvaa tavallisia mehiläisiä selkeästi kookkaammaksi. Kyseessä on puhdas luonnontuote, jota työläismehiläiset tuottavat koko kuningatarmehiläisen elämän ajan ja sen ravintoaineet takaavat kasvun lisäksi hyvän hedelmällisyyden ja pitkän iän. Koska kuningatar on mehiläisyhteiskunnan jatkuvuuden avain, vain se saa nauttia tästä ravintoaineiden aatelista. Paljon ravintoaineiden määrästä kertoo se, että kuningatarmehiläiset elävät elämänsä pelkästään tämän hyytelön avulla.

Kuningatarhyytelön sisältö

Kuningatarhyytelö sisältää valtavasti ravintoaineita. Siinä on:

  • 12-13% valkuaisaineita
  • 12-15% hiilihydraatteja
  • 5-6% suotuisia lipidejä
  • tärkeitä rasvahappoja
  • koko vitamiinien spektri
  • bioaktiivisia B-vitamiineja (mm. stressiä lieventävää pantoteenihappoa)
  • mineraaleja (mm. kalsiumia, kuparia, rautaa, fosforia, kaliuma, piitä ja rikkiä)
  • steroleja (hormonaalisesti stimuloivia aineita)
  • 17 aminohappoa, joista 8 ovat ihmiselle välttämättömiä

Mitä hyötyä kuningatarhyytelöstä on?

Voisi ajatella mitä hyötyä kaikista edellä mainituista ravintoaineista ylipäänsä on ihmiselle. Yleistasolla sitä on ravitsevuutensa vuoksi käytetty paljon kosmetiikassa. Se vähentää ihon ryppyjä ja lisää kimmoisuutta ja parantaa tasapainoa.

Kuningatarhyytelö on suosittu kaikenlaisesta suorituskyvyn lisäämisestä kiinnostuneiden keskuudessa. Vaikka emme automaattisesti saa samanlaisia voimia kuin kuningatarmehiläinen, on useilla ravintoaineilla kiistaton vaikutus myös ihmiseen.

Kuningatarhyytelön sanotaan edesauttavan vaihdevuosioireista kärsivää, tukevan immuunijärjestelmän hyvää ylläpitoa, lisäävän hedelmällisyyttä ja testosteronitasoa sekä hidastavan ikääntymistä. Tätä tukemaan on tehty jonkin verran tutkimuksia, vaikka kuningatarhyytelöä itsessään on vielä tutkittu vähemmän kuin mehiläisen siitepölyä, hunajaa tai propolista. Aineen koko potentiaali on siis vielä kenties paljastamatta.

Kuningatarhyytelöä voidaan suositella tukemaan immuunijärjestelmää, kohottamaan energiatasoja ja stimuloimaan hermostoa. Sen kerrotaan vaikuttavan myös veren rasvan määrää vähentävästi, jolla kerrotaan olevan vaikutuksia kolesterolitasoja alentavasti. Tätä väitettä tukemaan tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimuksia.

Kenelle kuningatarhyytelö sopii?

Periaatteessa koko perhe voi nauttia kuningatarhyytelön, kuin myös muiden mehiläisvalmisteiden hyvää tekevistä vaikutuksista. Huomioitavaa kuitenkin on, ettei hunajavalmisteita suositella alle 3-vuotiaille, eikä mehiläisperäisestä allergiasta kärsiville.

Takaisin blogiin